Fit Kuusaalla vahvistuvat myös kaverisuhteet

Aina hymyssä suin Fitille ilmestyvä Esteri nauttii hyvien treenausolosuhteiden ohella myös siitä, että voi samalla tavata ystäviään.
Ester Kangasmäelle liike on ennaltaehkäisevä lääke ja Fit Kuusaa paikka, jossa terveyden tukemisen ohella voi pitää hauskaa ystävien kanssa.

Ester Kangasmäki on tuttu näky Fit Kuusaan jumpissa ja salilla. Aina hymyssä suin Fitille ilmestyvä nainen nauttii hyvien treenausolosuhteiden ohella myös siitä, että voi samalla tavata ystäviään. Hän toimii myös motivaattorina ja lähettää usein kavereilleen houkutteluviesteja: ”Mie meen jumppaan, tuu siekin”.
– Fitillä on hyvä fiilis ja monista siellä käyvistä ihmisistä huokuu positiivista energiaa. Tapaan käydä Paulan pumpeissa, Heinin lihaskuntojumpissa, Heikin ohjaamassa salitreenissä ja itsenäisesti kuntosalilla aina kun vain ehdin. Joskus tulee viisikin treenipäivää viikossa, joskus vain pari, kauneusalan yrittäjänä toimiva Ester kertoo.
Syöpähoidot kahdesti läpikäynyt Ester treenaa myös siksi, että haluaa olla parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa jokaisessa elämän tilanteessa.
– Ennen treenasin lähinnä ulkonäön takia, nyt teen sitä ennen kaikkea terveyden vuoksi. Se on paras investointi, mitä voi tehdä itselleen, hän vakuuttaa.
Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, ettei elämän pidä olla liian totista treenaamista. Siksi tutulla naisporukalla on tapana poiketa perjantaipumpin jälkeen yhdellä paikallisessa. Näille palautushetkille ovat muutkin fittiläiset sydämellisesti tervetulleita.

Ystävykset Esteri ja Paula treenaamassa