Yrittäjän tarina

Heini Keisala on Fit Kuusaan yrittäjä, joka on ohjannut ryhmäliikunnan tunteja jo yli 30 vuotta.
Lue Heinin ja Fit Kuusaan tarina!

Heini Keisala

Heini Keisala on kuusankoskelainen liikunta- ja terveysalan yrittäjä. Hän on ohjannut ryhmäliikunta tunteja jo yli 30 vuotta. Ensin Kuusankosken Naisvoimistelijoissa, sekä sen lisäksi Kouvolan Naisvoimistelijoissa.

Vuonna 1996 Heini perusti oman yrityksen ollessaan 23- vuotias. Hän alkoi pitää treenejä Kuusankosken vanhassa elokuvateatterissa, Iltatähdessä, joka toimi sinä aikana myös squash-hallina.

Muutamaa vuotta myöhemmin, ryhmäliikunta siirtyi Kuusankoskitalolle pitkäksi aikaa, kunnes pitkäaikaisesta unelmasta perustaa Kuntokeskus, tuli totta syyskuussa 2019. Fit Kuusaa kuntokeskuksen avajaiset pidettiin 23. päivä syyskuuta.


Matka on ollut pitkä ja kivinen (kuten monilla yrittäjillä tuppaa olemaan), mutta tällä hetkellä tie on hieman tasoittunut, ja sydämessä kiitollisuus yrityksestä. Fit Kuusaa tarjoaa ympärivuorokautisen salin, jotta jäsenet voivat varmasti mahduttaa liikunnan elämäänsä työvuoroista, tai elämänrytmistä huolimatta. Heini vetää edelleen joitain ryhmäliikuntatunteja ja nauttii pienenkin liikunnan tuomasta hyvästä olosta.

”Tänne pääsee hikoilemaan, rentoutumaan, tanssimaan ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen hakee hyvää oloa liikunnasta omalla tavallaan, siksi minulle on tärkeää mahdollistaa monipuoliset puitteet liikkumiseen.”

Fit Kuusaa perustettiin sillä periaatteella, että vihdoin tulisi sali, minne meneminen olisi yhtä helppoa kuin astuisi omaan olohuoneeseen. Kyseessä ei siis ole kylmä sali, vaan meillä vastaanotto on auki monesti viikossa. Työntekijät huolehtivat, että kuntosali on aina puhdas sinua varten. Joustavan asiakaspalvelun ansiosta jäsenillä on mahdollisuus kysyä kysymyksiä, antaa palautetta tai pyytää neuvoja laitteiden kanssa. Asiakaspalvelijoiden ansiosta Fit Kuusaa ei sitouta asiakkaitaan, vaan meillä on jäsenyyksissä neljän viikon irtisanomisaika. Halutaan tarjota mahdollisimman helppo ja edullinen salikokemus, ilman yllätysmaksuja ja pitkää sitoutumista.

Fit Kuusaa – kuntokeskus kaikenikäisille, kaikenkokosille ja kaikenkuntoisille. Parasta Fitillä on se, että ei ole tarvetta mahtua tiettyyn muottiin. Lähtökohdat voivat olla erilaiset, mutta kun astut ovesta sisään, kaikilla on sama tavoite: terveyden ylläpitäminen tai edistäminen. Jokainen on siis samalla viivalla, hakemassa liikunnasta hyvää oloa elämään.

MEILLE OLET SIIS AINA TERVETULLUT SELLAISENA KUIN OLET ❤️


#TUPPAFITKUUSAALLE

En olisi saanut tätä toteutettua ilman perheeni apua ja tukea. Etenkin mieheni apu kaikessa on ollut täysin korvaamatonta, kuten myös todella suuren vastuun ottanut tyttäreni Aida, on sali-markkinointi-vastaanottovastaavana. Kaikki neljä lastani: Eeda, Aida, Indi ja Oodi ovat auttaneet rakentamisessa, sisustamisessa ja sosiaalisen median kanssa. Vanhimmat lapseni Eeda ja Aida ovat työnnelleet vastaanotossa hoitaen asiakaspalvelun, laskutuksen ja kaikki tekniset asiat mihin minulla ei ole osaamista (ainakaan vielä).


Yritys on vaatinut perheeltä hikeä, kyyneleitä ja sinnikkyyttä, mutta myös antanut paljon hymyjä, naurua ja onnellisia hetkiä. Toivottavasti viihdyt Fit Kuusaalla, ja jos et ole vielä jäsen: Tervetuloa!